Ensimmäinen burpee - hathajoogan aurinkotervehdyksien lyhyt historia

hathajoogan aurinkotervehdyksien lyhyt historia

Mia Jokiniva

Hathajoogan aurinkotervehdyksien syntyä on jäljitetty joogatutkimuksessa pitkään. Tiedetään, että sūryanamaskāroiden historia on muuhun asanaperinteeseen verrattuna lyhyt, vain noin 100-vuotias. Erilaisia aurinkotervehdyksiä on kirjattu intialaisiin joogamanuaaleihin kasvavissa määrin 1920-luvulta alkaen. Niitä ei ole kuitenkaan liikesarjana fabrikoitu aivan tyhjästä. Uusi tutkimus näyttää, että tämän, nykyisessä hathajoogassa suositun, dynaamisen liikesarjan juuret juontavat aavistuksen yllättäenkin muslimikulttuurissa kehittyneeseen, kunnonkohotusmielessä tehtyyn, liikuntatreeniin.

Se, jolle joogan aurinkotervehdykset ovat tuttu sarja, kiinnittää huomion nopeasti siihen, kuinka erilaisia sen yhteen dynaamiseksi sarjaksi (ns. vinyasakrama) kudotut liikkeet ovat vanhojen (1300-1700-lukujen) hathajoogamanuaalien esittelemiin asanoihin nähden.

Samoin, jos tuntee eri idän perinteiden uskonnollisten harjoitteiden kehollista ulottuvuutta, näkee nopeasti, kuinka samantyylisiä peräkkäin tehtäviä, 'pystystä alas maan pintaan kumartavia' asentoja löytyy paitsi hindulaisista, myös buddhalaisista ja islamilaisista palvonnallisista rituaalikäytännöistä.

Tässä kahden blogin sarjassa käsittelen aurinkotervehdyksien alkuperää inspiroituneema etenkin James Dylan Russellin (Leedsin yliopisto) hiljattaisesta artikkelista aurinkotervehdys-aiheesta Journal of Yoga Studiesiin (6/2025). Itse kiinnostuin Russellin sisältöjen ohella penkomaan myös hieman lisätietoja pranāma-tervehdyksien olemassaolosta  jo paljon ennen aurinkotervehdyssarjoja - ja irti indopersialaisesta painitreenistä - jonka Russell esittää vaikuttaneen aurinkotervehdyksiin merkittävästi.

Tässä ensimmäisessä blogisssa käyn lyhyesti läpi paitsi tätä, pranamien historiaa, myös Russellin keräämää näyttöä persialaisen liikuntaharjoittelun vahvasta vaikutuksesta aurinkotervehdyksien liikkeisiin. Tämä Russellin jäljitystyö on erityisen iso juttu siksi, että juuri samaiset (indopersialaistaustaiset) liikkeet ovat hämmentäneet joogan asanahistorian tuntevaa aurinkotervehdyksissä siksi, että ne loistavat poissaolollaan vanhoista intialaisista (1300-1700-luvun) hathajoogamanuaaleista. Näitä liikkeitä ovat mm. chaturanga dandasana, ylös- ja alaspäin katsovat koirat ja vinyasa-kramaan mukaan kudotut hypyt osana aurinkotervehdystä.

Blogin osassa kaksi kirjoitan lisää aurinkotervehdyksien kutoutumisesta osaksi nykyistä hathajoogaa.

Kumartavien liikesarjojen varhaisempi intialaishistoria

Hindulaista muinaiseeposta Mahabharataa ja varhaisia buddhalaisen pali-kaanonin tekstejä lukiessa näkee, että pranāma, sanskritiksi "kunnioittava kumarrus", on ollut osa jo vedisen yhteiskunnan tervehdyskäytäntöjä (n. ajalla 1500–500 eaa.) Silloin pystykumarrus oli jonkinlainen perusversio kunnioitettavalle osapuolelle osoitettavasta tervehdyksestä. Koko matkan maahan saakka kumartava liikesarja puolestaan tehtiin erityisen korkea-arvoisille hahmoille, kuten gurulle, jumaluudelle tai kuninkaalle. Se oli, tekstien kontekstista päätellen, pranāmin tekevältä ilmaus nöyryydestä, hierarkian tunnustamisesta ja hartaudesta kummarrettavaa kohtaan.

Mahabharatan useissa kirjoissa (mm. 1, 6, 11), eli myös eepoksen Bhagavad Gita -osiossa (tarkalleen 11.44)  kuvaillaan jumaluudelle tai opettajalle nimenomaan maahan saakka kumartamista (praṇidhāya kāyaṁ). Varhaisessa buddhalaisuudessa (500-300-luvuilla eaa.) pranāmat olivat puolestaan usein kolmen kumarruksen sarjoja (tisaraṇa), joita munkit ja maallikot tekivät osoittaakseen kunnioitusta buddhia, dharmaa ja sanghaa kohtaan. Tekstilähteet kuvaavat, kuinka niissä liitettiin kädet rinnalle añjalimudraan ja kumarrettiin maahan täysin (pañcāṅga-pranāma, jossa viisi kehon osaa koskettaa maata, neljä raajaa ja otsa)

“Viimeinen lause on hilpeä lisä kaikille musiikin läsnäoloa vinyasan yhteydessä ‘modernina’ ja siksi ‘vääräoppisena’ pitäville.”

Kumarruksen teologinen funktio on ollut nähtävästi joko kunnioituksen osoitusta jumalaa (vedinen ja hindulainen perinne) tai opettajaa tai valaistunutta olentoa kohtaan (buddhalainen perinne). Vaikka buddhalaisuudessa kumarrus saattoi otaksuttavaksi olla myös itsen tyhjyyden ja egottomuuden harjoitus (anattā-opin mukaan), hindulaisuuden bhakti-suuntaukset tekivät pranamista etenkin jumaluudelle osoitetun palvonnallisen omistautumisen 'rituaalisen merkin'.

Pranama ei kuitenkaan ole sama asia kuin sūryanamaskāra. Mikä on siis tämän, auringon jumalan Sūryan, nimeä lainaavan aurinkotervehdys-liikesarjan historia?

Aurinkotervehdysliikkeiden jäljitys Intian ulkopuolelle

James Dylan Russell (University of Leeds) kirjoitti vastikään artikkelin aurinkotervehdys-aiheesta Journal of Yoga Studiesiin (6/2025). Hän kuvaa suryanamskarojen kehittymisen prosessia jäljittäen intialaisen painin daṇḍs-liikesarjojensaamia vaikutteita indopersialaisesta painista ja muiden taistelulajien treenimateriaalista. Myös antropologi Joseph Alter on osoittanut jo varhaisessa 1990-luvun työssään lukuisat sillat painin ja joogan harrastajien käytännön toimien ja ideologisten yhteneväisyyksien osalta (prāṇāyāma, pranāma, āsanat, mantra ja bhakti mm. Hanumanille) ja Russell rakentaakin tälle, Alterin vuosikymmeniä jatkuneelle tutkimukselle, monin tavoin.

Itse pidin yhtenä Russellin artikkelin kiinnostavimmista kohdista lainausta 1700-luvun saksalaisen tutkimusmatkailija Carsten Niebuhrin piirroksilla kuvitetusta persialaisesta matkakertomuksesta (1778 jaa.) . Siinä hän kuvaa todistamaansa miesten liikuntaharjoittelua. Lukiessa sitä todistaa, kuin paikan päällä itse etnografina ikään, tätä muinaista rituaalisen toiminnan, liikunnan ja uskonnollisen maahan kumartumisen välistä linkittyneisyyttä näin:

"Useimmat heistä ryhtyivät heti rukoilemaan, painaen kasvonsa maata vasten useita kertoja - - - Koko seurue seisoi vierekkäin käsien ja jalkojen varassa --- Mitä useammin tämän liikkeen pystyi toistamaan, sitä suurempi oli taitavuus. --- Vatsa ei saa koskettaa punnertaessa maata --- Uskon, että jotkut heistä toistivat sen yli 60 kertaa. Kaikki tehtiin musiikin tahtiin ja hyvin rytmikkäästi."

(Viimeinen lause on hilpeä lisä kaikille musiikin läsnäoloa vinyasan yhteydessä 'modernina' ja siksi 'vääräoppisena' pitäville!)

Carsten Niebuhrin matkamerkinnät (uudelleenjulkaistu Krünitzissä 1799: Leibes / Stellung)

Tutkimusmatkailija Carstenin tarkemman kuvauksen mukaan (Russellia referoiden) harjoituksen ensimmäinen asento muistuttaa sekä daṇḍa-asennon ensimmäistä vaihetta että sūryanamaskāran seitsemättä asentoa, joka tunnetaan kansainvälisessä joogassa nimellä adho mukha śvānāsana (alaspäin katsova koira -asento). Carsten kuvaa myös "pään heiluttamista" (shenâ-ye korsi) osana persialaista liikesarjaa, jossa treenaaja käy ylöspäin katsovan koiran (ūrdhva mukha śvānāsana) näköisessä asennossa. Itse olin innoissani myös siitä, että niin ikään utpluti sekä läpihyppy punnerruksesta utplutin läpi lankkuun (osana nykyistä vinyasaa) löytyy daṇḍ phelā -nimellä 1700-luvun persialaisesta painijoiden liikuntaharjoittelusta.

1800-luvulla Intian Mysoressa julkaistu 'voimistelumanuaali' Vyāyāmadīpikā osoittaa, että 1900-luvun alkuun mennessä persialaista shenâ-harjoitusta muistuttavat liikkeet oli omaksuttu tosiaan myös osaksi intialaista liikuntaharjoittelua (vyāyāma) ja ne tunnettiin nimellä daṇḍ. Varhaisen 1900-luvun vyāyāma-oppaissa esiintyy laajeneva valikoima erilaisia daṇḍeja. Russellin mukaan vuoden 1904 Vyāyāma śikṣak -teoksessa mainitaan jo viisitoista daṇḍ-tyyppiä, joiden joukossa on myös siirtymäasento nimeltä adho mukha āsana. Tämä asento muistuttaa sekä shenân ja daṇḍin ensimmäistä asentoa, sūryanamaskāran keskeistä asentoa, että joogista asentoa adho-mukha-śvānāsana (alaspäin katsova koira). Myöhempi Mujumdarin teos Vyāyām jñānakośa (1939) esittelee erilaisten harjoitusten yhdistelmän, joka sisältää sūryanamaskāran, jooga-asanoita ja lukuisia daṇḍ-harjoituksia, mukaan lukien sellaisia, joissa käytetään apuvälineitä, jotka muistuttavat persialaisia serkkujaan.

____________

Olet tervetullut kommentoimaan alle blogin herättämiä ajatuksia -> ja…

...blogin seuraavassa osassa Aurinkotervehdyksien lähihistoria Intiasta Itä-Helsinkiin käsittelen sitä, miten hathajooga omaksui aurinkotervehdykset osaksi omaa kuvastoaan 1900-luvun kuluessa.

Joogaisaa auringon juhlaa eli juhannusta erilaisine tervehdyksineen jokaiselle!

Mia J.