Kuinka hathajooga teki faceliftin 2B/3:

PRELUDE: Kolmiosainen hathajoogan historiasarjani jatkuu, nyt kaksiosaisena postauksena. Jaan tämän 2/3 -postaukseni osiin; 2A ja 2B. Tämä siksi, että liian pitkä teksti ei pudottaisi ketään kyydistä ja toisaalta nämä kaksi tekstiä kuuluvat kuitenkin loogisesti yhteen. Luet nyt tekstiä 2B (Kun jooga alkoi tehdä hyvää) ja löydän sen aiemman osan 2A (Mistä asana alkoi?) aiemmin blogistani.

Näissä teksteissä mietimme sitä, kuinka joogasta tuli hyvää tekevä laji. Modernin joogan tärkeisiin teeseihinhän kuuluvat tänä päivänä joogan terveys- ja hyvinvointivaikutukset, linjaustyöskentely (alignment) – ja siis tosiaan, ylipäänsä asana keskeisenä joogan työkaluna.

Asana on pääosin klassisen hathajoogan (jonka nousu alkoi n. 1100-luvulta) nykyjoogalle kätilöimä lempilapsi, eli tätä ennen jooga tarkoitti pääosin kaikkea muuta kuin asanaa. Kun jooga ei ollut asanaa, se oli esimerkiksi jñānajoogaa, bhaktijoogaa, karmajoogaa, mantra- ja layajoogaa, eettisiä ohjeita sekä energiankuljetus- ja keskitystekniikoiden kautta erityisesti samadhin ja valaistumisen tavoittelua. Asanaa ei näissä jooga-sanan merkitystä tuolloin määritelleissä traditioissa istuma-asentojen eri variaatioiden ohella juuri näkynyt. Kuinka päädyimme siis tähän tilanteeseen, jossa jooga-sanatuo monien mieleen ensisijaisesti lajin terveysvaikutukset?

Kuinka hathajooga teki faceliftin 2B/3:

Kun jooga alkoi ”tehdä hyvää”

Hathajoogan historian blogisarjani osassa 1/3 luit ja kuulit videolta, kuinka hathajoogaa ryhdyttiin Intian itsenäistymispyrkimyksien vauhdittamana muokkaamaan systemaattisesti suuntaan, jossa myös länsimainen (lääke)tiede – ja sen kautta suuri yleisö – voisi ottaa lajin vakavissaan.  Nykyäänhän terapeuttinen jooga ja joogaterapia ovat kaikkien joogien huulilla, mutta moni saattaa yllättyä siitä, että tämä ei ole suinkaan 2000-luvun fysioterapeuttien ja lääkärien joogaopetukseen tekemän esiinmarssin ansiota.  

Jos yksi pitäisi nostaa ylitse muiden, joogan terapeuttisen suuntauksen pioneerinimeksi noussee  Swami Kuvalayananda. On kiinnostavaa, että Kuvalayanandalla (1883-1966) oli joogataustan ohella pitkä historia muidenkin liikuntamuotojen omistautuneessa harjoittamisessa (kuten taistelulajeissa), kun hän alkoi yhdistellä hathajoogan työkaluja kokeellisesti eri lajeihin uransa varhaisina vuosikymmeninä. Kuvalayananda vakavoitui terveysvaikutteisten joogatekniikoiden kehittämisprojektissaan nopeasti ja perusti joogan vaikutuksia todentavan tutkimusinsituutin, Kaivalyadhaman, Puneen jo vuonna 1924. 

Tutkimusinstituutissa mitattiin ensimmäisiä kertoja joogan historiassa modernin lääketieteen työkaluin kriyojen, bandhojen, asanoiden ja pranayamojen vaikutuksia keho-mielen hyvinvointiin – ja kehitettiin sen pohjalta hoitomuotoja eri sairauksiin. Kuvalayanandan instituutti julkaisi 1920-luvulta lähtien kaikelle kansalle joogasta terveysrajauksella kertovaa Yoga Mimansa -lehteä. On hyvä huomata, että juuri tässä kohti joogan historiassa filosofiset tekstit, maagisten voimien ulottuvuus ja esimerkiksi valaistumiseen tähtäävä pelastusoppi siirrettiin monien tuon ajan opettajien työssä pois opetuksen keskiöstä (kehollisten tekniikkojen terveysvaikutuksien tieltä).

Screen Shot 2017-08-27 at 13.59.39.png

 

Kuvalayanandan aikalaiset Sri Yogendra (1897-1989) ja Swami Sivananda (1887-1963) tekivät osuutensa hathajoogan kasvojenkohotukselle hekin. Sri Yogendran oma lapsuus - kuten myöhemmin toisen asanamestari B.K.S Iyengarinkin - oli lukuisten sairauksien ja jopa suoranaisen kuolemanuhan värittämä. Sri Yogendra sai avun sairaalloisuuteensa liikunnasta (esim. voimisteluliikesarjoista), ja kiinnostui sen jälkeen myös kehittämään joogaa samoihin tarkoitusperiin.

Yogendra ei ollut erityisen uskonnollinen ja hänen melko tieteellisperusteinen maailmankuvansa näkyi myös hänen tavassaan suhtautua joogaan. Sri Yogendra avasi vuonna 1918 Intiaan oman joogan tutkimuskeskuksensa, The Yoga Instituten.  Keskus on yhä tänä päivänäkin arvostettu ja suosittu terveyslomakohde, sillä se tarjoaa erilaisten ohjelmien muodossa joogaa avuksi esimerkiksi diabeteksen, verenpaineen, muistisairauksien ja hengitystieongelmien hoitoon. Sri Yogendra laajensi bisnesvaistoisena instituuttinsa toiminnan heti vuonna 1919 New Yorkiin, ja lunasti näin paikkansa hyvää tekevän terveysjoogan ja länsimaihin tehdyn ”lähetystyön” ehkä tärkeimpänä uranuuurtajana Intian ulkopuolella.

Swami Sivananda puolestaan ponnisti joogan pariin lääkärin koulutus- ja ammattitaustasta. Lääkärin työstä äkillisesti luovuttuaan Sivanandan tiedetään omistautuneen ensin askeettiselle elämäntyylille eli eläneen kerjäläisenä. Ulkopuolelta saamansa merkittävän aloituspääoman turvin Sivananda alkoi sen jälkeen tehdä hyväntekeväisyystyötä, joka laajeni pian Divine Life Society -yhdistykseksi ja -liikkeeksi. Sivananda loi elämänsä aikana paitsi oman aatteellisen järjestönsä ja ashraminsa,  myös terveyteen tähtäävän Sivananda-joogametodin, joka perustuu pääasiassa rentoutusreaktion ja rauhoittumisen hyvinvointivaikutuksille. Sivanandan häkellyttävän runsas kirjallinen tuotanto (miltei 300 uniikkia kirjaa) sekä Sivananda-ashramien ketjuttuminen nopeasti ympäri Intiaa (ja maailmaa) levittivät Sivanandan 1900-luvun kuluessa ”kaikkialle”. 

Sivanandan metodologia sisälsi uusvedanta-filosofian opetuksien tueksi/vastapainoksi kehollisia harjoituksia asanasta ja pranyamasta, ja tämän päivän stressinhallinta-, yin- ja restoratiivinen jooga innostuvat varmasti myös siitä, että Sivananda korosti vahvasti savasanan merkitystä hyvinvoinnille.

On muuten kiintoisa kuriositeetti, että Sivananda piti ponnistuksetonta, harjoituksen aikaista ja sen ulkopuolista vatsan rentouttamista ja holistisen hengityksen roolia keskeisenä seikkana terveyden ylläpysymiselle. Liikuntakin oli hänen mukaansa hyvä suorittaa rennolla vatsalla. (Tämä edustaa eri näkemystä kuin esimerkiksi Krishnamacharyan joidenkin oppilaiden korostama harjoituksen aikainen bandha-metodi ja myöhemmin myös Joseph Pilateksen alleviivaama keskivartalon kontrolli ja hengityksen jatkuvan sääntelyn idea harjoiteltaessa. Nämä molemmat jälkimmäiset herrat ovat painaneet merkittävän jäljen lännen postmoderniin body&mind-lajistoon: jatkuva keskivartalon lihashallinta on monen nykyisen B&M-lajin tärkeä osatekijä. Sivanandan perintö taas on oikeastaan päinvastainen).

TERVEYS LIPPULAIVANA LÄNNEN JOOGAKENTILLE

Se, kuinka valtaosa läntisestä maailmasta näkee joogan ja asanan vuonna 2017, on pitkälle juuri Kuvalayanandan, Sri Yogendran ja Sivanandan sekä heidän lukuisten Intian ulkopuolelle lähteneiden opetuslapsiensa (=opillisen perintönsä) ansiota: Jooga tekee hyvää, tervehdyttää ja voimistaa. Edellä mainitut eivät ole tietenkään täysin uusia argumentteja hathajoogan parissa (samaa retoriikkaa löytyy myös mm. Hathayogapradipikasta), mutta tämän artikkelin miehet tekivät pääosin sen työn, joilla jooga nostettiin 1900-luvun alussa tarkoittamaan monille harrastajille pääosin terveysvaikutteista asanaa, jooga-termin paljon vanhempien muiden merkityksien ohella.

Yksi asanan kuninkaista puuttuu kuitenkin yhä joukosta. Hän on mysorelainen Sri Tirumalai Krishnamacharya. Hänen laajaa perintöään asanapohjaiselle joogalle käsittelenkin viimeisessä tämän sarjan jaksossa 3/3. 

 

TEKSTI: Mia Jokiniva / Dakini Scripts

 

LUKUSUOSITUKSIA: 

Roots of Yoga (2017) J. Mallison & M. Singleton

Erakkomajoista kuntosaleille (2015) Matti Rautaniemi

Yoga Body: The Origins of Modern Posture Practice (2010) Mark Singleton

Patañjalin Yoga- sūtra – Joogan filosofia (2010) Måns Broo

The Yoga Tradition of the Mysore Palace (1996) N.E. Sjöman

Yoga of Synthesis (1956) Swami Sivananda

Popular Yoga Asanas (1972) Swami Kuvalayananda

Autobiography of Swami Sivananda  (1980) Swami Sivananda

Light on Yoga (1966) B.K.S. Iyengar

Yoga for Eternal Youth: Sri Yogendra

Mia JokinivaComment