Vaka vanha Väinämöinen ja luojajumala Brahma

Parahinta Kalevalan päivää, Suomen joogaväki!

Päivän kunniaksi kysyn heti: Mikä sinun mielestäsi yhdistää suomalaista kansanperinnettä ja intialaista joogaa? Vastakkainasettelu Intian ja Suomen välillä on niin ilmeinen, että vastaus ei ole aivan tyrkyllä. Rapaa joutuu hieman rapsuttamaan, ja partakarvoja siirtelemään sivuun, että huomaa esimerkiksi tietäjäperinteiden yhtäläisyydet ja sen arkkityyppisen materiaalin, joka lävistää kummankin tradition jumaltaruston. Kysymys siitä, ovatko nuo yhtäläisyydet vain hauskoja, yksittäisiä sattumia vai jalostuvatko ne jonkinlaisesta samankaltaisesta kosmologian peruslogiikasta, alkoi “riivata” itseäni muutama vuosi sitten toden teolla. Se sai minut lopulta tarttumaan kynään ja kirjoittamaan pohdintoja aiheesta Metsäjooga-kirjan muotoon.

Kuvassa on manipuloitu kuuluisa Akseli Gallen-Kallelan maalaus “Väinämöisen lähtö” (1906) ja perinteinen intialainen piirros nelikasvoisesta Brahmasta päällekkäin. Partasuuthan ovat kuin kaksi marjaa!

Kuvassa on manipuloitu kuuluisa Akseli Gallen-Kallelan maalaus “Väinämöisen lähtö” (1906) ja perinteinen intialainen piirros nelikasvoisesta Brahmasta päällekkäin. Partasuuthan ovat kuin kaksi marjaa!

Suomalainen joogi tuntee usein paremmin intialaisen hindupantheonin kuin oman kansanperinteensä. Ainakin omalta tuttavapiiriltäni hindukulttuurin perusaineksen, trimurtin eli jumaluuden kolmen eri puolen, luetteleminen sujuu “intiaksi” helposti: Brahma edustaa luomista, Vishnu elämän ylläpitämisen energiaa ja Shiva taas syklin päätöstä, kuoleman ja tuhon kasvoja.

Saman kolmijaon näkeminen Kalevala-eepoksen kolmen suuren tietäjän, Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen, hahmoissa, ei olekaan yhtä selvää pohjoisen joogille. Omasta mytologiastaan etääntynyt suomalainen kun suhtautuu perinteensä vastaaviin olentoihin enemmänkin virsuissa astelevina satuhahmoina kuin voimallisina alitajunnan arkkityyppeinä tai jumalmaailman edustuksina. Katse kääntyy avatarenergioita pohdittaessa helpommin Himalajan rinteille kuin Vienan Karjalaan. Siksi kutsun sinut hetkeksi katselemaan oman maasi tietäjäperinnettä intialaisten silmälasien läpi. Saatat päästä niin lähemmäksi omaa suomalais-ugrilaista, metsäjoogista opettajalinjaasi, kuin ehkä olisit päässyt ilman tätä kontekstia Kalevalan sivuja muuten vain läpi lehteilemällä.

(Tässä osassa 1/3 tarkastelen lyhyesti luojajumalia Brahmaa ja Väinämöistä. Seuraavassa sarjan artikkelissa käsitellään ylläpitäjäjumalia Vishnua ja Seppo Ilmarista (2/3). Viimeinen osa (3/3) käsittelee myyttisten syklien päättämisen hahmoja Shivaa ja Lemminkäistä. Mikäli tahdot enemmän tietoa, voit hankkia Metsäjooga-kirjan viikonlopun Joogafestivaaleilta tai täältä.)

Vesi on paitsi Väinämöisen, myös Brahman tärkein elementti. Kuvassa soturi 1 -asento (virabhadrasana 1) , joka on metsäjoogassa nimetty Väinämöisen asennoksi. Soturi 2 (virabhadrasana 2) taas on Lemminkäisen ja Soturi 3 (vira 3) Vishnun asento. Lue Metsäjooga-kirjasta lisää perusteluja siitä, miksi, näin.

Vesi on paitsi Väinämöisen, myös Brahman tärkein elementti. Kuvassa soturi 1 -asento (virabhadrasana 1) , joka on metsäjoogassa nimetty Väinämöisen asennoksi. Soturi 2 (virabhadrasana 2) taas on Lemminkäisen ja Soturi 3 (vira 3) Vishnun asento. Lue Metsäjooga-kirjasta lisää perusteluja siitä, miksi, näin.

Vaka vanha Väinämöinen ja luojajumala Brahma

Hindupantheonin trimurtin hahmoja (Brahma, Vishnu, Shiva) suomalaiseen traditioon vertailtaessa Väinämöisen harteille tulee kiistatta laskea luojavoiman viitta. Onhan Väinämöinen läsnä jo kansantarustomme alkumyytissä. Aivan kuten intialaisten luojajumala Brahma ja tämän puoliso Saraswati ovat hekin maailman luomishetken osoittajia Alussa, yksin aavojen vetten yllä liikkuessaan. Brahman ja Väinämöisen läsnäoloon liittyy molempiin vahvasti ajatus kosmoksen järjestymisestä kaaoksesta. Tällöin kaaos tarkoittaa pelkkää “tyhjyyden lepäämistä tyhjyyden päällä”. Säännötön maailma ilman muotoja (rupa) tai nimiä (nama) on maailma kaaoksessa. Väinämöisen ja Brahman tehtävä on ilmentää kosmos olevaksi muodon, suuntien ja äänen avulla.

Väinämöisen suhde veteen, veden erilaisiin liikkeisiin, vesistöihin ja vedeneläviin jatkuu läpi Kalevalan erikoislaatuisena, mikä muodostaa vahvimman yhteyden alkujumala Brahman energiaan. Väinämöinen liikkuu Kalevalan tarustossa paljon vedessä ja veneellä, laulaa Joukahaisen vetiseen suohon, sekä menettää ja luovuttaa lopulta myös Ainonsa vedelle. Vain Väinämöinen on tarpeeksi suuri mies surmaamaan Sammon ryöstöretkellä vedestä nousseen suuren hauen. Lopulta juuri Väinämöinen yhdistää vesien pinnanalaisen ja maan näkyvän maailman ihmeet yhteen Kalevalan ydinkertomuksessa, kun hän saa niin elollisen kuin elottomankin luonnon haltioihinsa soittamalla hauen leukaluusta rakentamaansa kannelta. Väinämöinen itkee oman kanteleensoittonsa läpi ja vierittää kyynelet veteen. Sillä hän antaa lisäpontta veden ja näkymättömän tunnemaailman väliselle liitolle Kalevalan symboliikassa.

Rohkeimmat tutkijat ovat esittäneet, että Väinämöisen tarinaan kuuluu niin paljon feminiinisiä piirteitä, että on mahdollista, että hän itsekin ollut alkujaan feminiininen luojaprinsiippi. Sanat Väinämöinen ja ”veen emonen” ovat tosiaan hyvin lähellä toisiaan.

Vesi on intialaisen luojajumala Brahmankin elementti. Brahma kantaa yhdessä neljästä kädestään aina mukanaan vesiastiaa. Vedellä täytetty astia voidaan tulkita tällöin elämän antamiseksi eli luomistyöksi. Brahmanin shakti Saraswati on hänkin nimenomaan vesien, kuten jokien ja purojen, jumalatar ja pitää ikonografiassa  kamandalu-vesiastiaa kädessään. Saraswati on vesien lisäksi myös runouden, äänen, puheen, musiikin ja keksintöjen suojelijajumalatar. Kaikkien näiden taitaminen esitellään Väinämöisenkin lahjana Kalevalan eri tapahtumissa.

Saraswati on paitsi asioiden eteenpäin virtaamisen, samalla myös irti päästämisen jumalatar. Hän on luovuus, taiteilijoiden muusa ja Kuningatar Inspiraatio, taitelijaenergia itse. Hänen voimansa on innoittaja kaikille maailman runoilijoille, kirjailijoille, laulajille ja muille sanan käyttäjille. Saraswati on kaiken äiti, uuden synnyttäminen, shakti ja kasvua ympärilleen taikova luojajumalatar voimallisimmillaan. Saraswati elvyttää kuivan joenpenkan ja kokoon käpristyneen ihmisenpuolikkaan elämänvirrallaan vehreyteen ja vireyteen. Siinä missä Väinämöinen tunnetaan kanteleestaan, Saraswatin kielisoitin on näppäillen soitettava vina-luuttu.

Ukko ylijumala

Väinämöinen on Kalevalan kolmesta tietäjämiehestä (Ilmarinen ja Lemminkäinen rinnallaan) selvästi vanhin, viisain ja väessään voimakkain. Väinämöistä kuunnellaan kuten suurta opettajaa. Hän antaa ylimmät käskyt ja omaa aina oikeat sanat. Juuri Väinämöinen asettuu joukkojen johtoon Sammon ryöstössä Pohjan akkaa vastaan. Vain hän on niin vahva, että voi hakea apua alisen maailman arkkitietäjä Vipuselta.

Välillä Väinämöinen on klassinen, yli-ihmismäinen hyvyys taistelussa Joukahaisen ja Louhen edustamaa pahuutta vastaan, mutta toisinaan myös hyvin hauras ja inhimillinen. Kaipuussaan naisen rakkauteen Väinämöisen kohtalona on ensin saada rukkaset Pohjolan tyttäreltä ja seuraavaksi olla Ainon silmissä niin vastenmielisen vanha, että tyttö mieluummin riistää itseltään hengen kuin nai Väinämöisen. Brahmankaan naisonni ei jatku hindumytologiassa pitkään. Erään legendan mukaan Saraswati ei suostu perinteisen naisen rooliin perheenäidiksi, kokiksi ja taloudenhoitajaksi, sillä hän haluaisi mieluummin vain lukea, opiskella ja meditoida kuin palvella miestään. Tämän tarinan version mukaan Saraswati eroaa Brahmasta, ja jättää tämän ainoaksi hindupantheonin jumalhahmoksi, joka on saanut naiselta rukkaset.

 Yhtä kaikki Väinämöinen on Kalevalan valkopartainen Brahma, alkujumala, joka sukkuloi sujuvasti luodun läpi yhtäällä luonnon rauhassa lepäävänä tietäjä-laulajana, toisaalla joukkojensa sotaisana ylipäällikkönä. Suomalaisen luomismyytin yhdessä versiossa Väinämöinen syntyy itsekin munasta, purana-kirjallisuudessa Brahma tulee synnytetyksi alkumuna hiraṇyagarbhasta. Toisaalla Väinämöinen sikiää tuulesta eli neitseellisesti pelkästä hengestä.

Sanskriitin kielen Brahma-sana on hyvin lähellä brahman-sanaa, jolla viitataan kaiken alkulähteenä olevaan henkeen, metafyysiseen luomattomaan, joka antaa elämän kaikkeen materiaan. Väinämöisen tavoin Brahmallakaan ei ole vanhempia, sillä vaikka Brahma on syntynyt, hän on myös aina ollut. Nämä kaikki ovat luojajumalan tyypillisiä piirteitä.

Brahma ja Väinämöinen tänään

Tämän päivän Intiassa Brahma-luojajumalan kohtalo on ollut haipua; pelkästään Brahmaa seuraavia uskovia ei juuri ole. Shivalla ja Vishnulla taas on vankat uskovien armeijat yhä takanaan. Myös Väinämöisen osana oli väistyä kalevalaisessa kerronnassa, vaikka hän kerran tarinan kiistaton päähenkilö olikin. Kalevalan lopussa Marjatta synnyttää neitseellisesti uuden pojan, jonka Väinämöinen ehtii jo tuomita kuolemaan aviottomana. Poika kuitenkin puhkeaa puhumaan äitinsä sylissä ja vaatii Väinämöistä tilille menneistä teoista. Tämä Karjalan kuninkaaksi nimetty lapsi saa Väinämöisen huomaamaan, että hän joutuu vanhoilla päivillään vihdoin kohtaamaan suurempansa. Uusi aika on alkava uuden tietäjän syntymässä. Metaforaksi on usein tarjottu kristinuskon saapumista Suomeen muun muassa Marjatan ja Neitsyt Marian tarinoiden yhtäläisyyksien perusteella. 

Väinämöinen astuu Kalevalan loppukohtauksessa veneeseensä jättääkseen tämän maailman lopullisesti.

Jäähyväissanoikseen vaka vanha tietäjä antaa kuitenkin lupauksen: hän palaa vielä. Silloin hänen työnään on aloittaa alusta uusi maailma. Väinämöinen lausuu nämä alle kirjatut, hyväenteiset sanat, jotka suomalainen metsäjoogi ilolla mantraa Kalevalan päivänä 2019 mukana. Onhan oma mytologinen kansanperinteemme suomalaisten henkisten etsijöiden keskuudessa jälleen tänään vahvimmassa nosteessa naismuistiin.


“Virkki vielä mennessänsä, lausui lähtiellessänsä: / Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, /

taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan / uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, /

uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi, / kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa.”


VÄINÄMÖISEN ASENTO (VIRABHADRASANA 1 / SOTURI 1)

TEE  NÄIN:

1.   Astu pitkä askel vasemmalla jalalla eteenpäin. Nojaa oikealla kädellä mahdollisimman ryhmyiseen ja vänkyrään keppiin. Haasta tasapainosi nostamalla vasen käsi pään ylle.

2.  Koukista etummainen ja suorista taakse jäävä jalka, kunnes tunnet venytyksen lantion etupuolella lonkankoukistajassa. Lonkankoukistaja on yksi kehon vahvimmista lihaksista, joka pitää myös keskivartalon pystyssä ja huolehtii tasapainosta. Venytä tämä vakauttajalihas täyteen pituuteensa. 

3.  Nosta vapaa käsi vielä korkeammalle kohti puiden latvoja ja kallistu maltillisesti taaksepäin. 

4.  Asento horjuttaa ja huojuttaa, mutta pysy siinä vakaasti noin puoli minuuttia tai kymmenisen hengityskiertoa.

5. Nosta keskivartalo hitaasti pystyyn, ja toista sitten kaikki toiselle puolelle. 

 

Etsi yhteys Väinämöiseen

 

·      vuodenaikojen vaihtumisessa

·      vesien äärellä

·      suurten kallionlohkareiden tai peruskallion päällä

·      linnunlaulussa ja eläinten viestinnässä

·      syntymässä, munimisessa ja pesänrakentamisessa

·      vahvoissa puunjuurissa, mutta myös vanhoissa kannoissa

·      puiden oksien naavassa

·      vehreillä paikoilla

·      hetkissä, joina jokin lumoaa luonnon paikoilleen.


Tee asentoa tai mietiskele Väinämöisen hahmoa, kun toiveenasi on


·      aloittaa jotakin aivan alusta 

·      käyttää voimiasi täysillä mutta harkiten

·      itkeä ja surra puhdistavasti

·      ymmärtää asiayhteydet entistä syvemmin

·      nähdä loppu uuden alkuna

·      sukeltaa symbolisesti pinnan alle, ymmärtää syvemmin

·      hyväksyä vaikea tilanne arvokkaasti

·      löytää tasapaino.


Tutustu Väinämöiseen: Väinämöinen esiintyy esimerkiksi Kalevalan runoissa 1–10, 16–19, 35 ja 38–50.


Teksti: Mia Jokiniva / Metsäjooga / Gummerus 2018. Kuvat: Mikko Harma.

Tilaa Metsäjooga-kirja omaksi tästä.

PS. Sarjan seuraavissa osissa käsitellään Vishnua, Seppo Ilmarista, Shivaa ja Lemminkäistä.

Mia Jokiniva